...sun särkyä anna mä en...

Reilu 1,5 vuotta sitten puhuin Hänen kanssaan viimeisen kerran. Viikonloppuna tajusin, etten enää muista, miltä Hän tuntui, miltä kuulosti, miltä näytti. Tänään sitten näin Hänet, olimme molemmat yksin, joten pystyimme puhumaan. Hetken. Työasioita. En voinut olla sanomatta, että Hän oli laihtunut. Ainakin kaksi vuotta Hän asuu vielä hautausmaan toisella puolella, niin lähellä mutta niin kaukana.


(Olisin niin halunnut koskettaa Häntä.)

...ei, ei se mennyt niin...

Tarvitsisin sylin, jossa itkeä ja surra.

...kun minä käännyin olit poissa...

Tänään
12:36:55

"Pakkohan mun on toivottaa sulle hyvää joulua, kun näin sut bussille kiirehtimässä :) Olisin pysäyttänyt sut, mutta olin saattamassa äitiä pysäkille. Välillä sä oot vielä mun mielessä, mutta onneks harvemmin. Ps. Mä oon muuttumassa takas pinkiksi :)"

12:39:21
":) Hyvää joulua sullekin! Pinkki on hyvä :)"

...anna mun olla ja unohtaa...

Juuri nyt toivon, etten olisi Häntä koskaan tavannutkaan. Voisin yhdellä puhelinsoitolla pilata Hänen elämänsä, mutta en pysty siihen. Mikä tietysti on hyvä asia, mutta en myöskään pysty vihaamaan Häntä. Enkö sittenkään ole selvinnyt? Kunpa voisin pyyhkiä Hänet elämästäni kokonaan.

...ketä sinä odotat oikeasti...

Kun palasin kesäloman jälkeen töihin ja kerroin yhdelle kollegalle, että olimme eronneet, hän kuuli minun sanoneen, että me olimme menneet kihloihin, ja tarkisti heti käteni sormuksen nähdäkseen. Olimme kuulemma näyttäneet niin rakastuneilta keväällä, kun hän meidät viimeksi näki yhdessä.
Toinen kollega kertoi ajatelleensa yhtenä iltana, miten minä en enää käyttänyt mitään pinkkiä, vaan olin pukeutunut asusteita myöten mustaan. Itse en ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta silloin tajusin, että en sittenkään taida selvitä nopeasti enkä yksin.

...miten pelko lähtee...

Eräässä spostissa tämän vuoden maaliskuussa pohdin seuraavaa :
Suurimman osan ajasta mä olen järkevä ja tasapainoinen ihminen. Mutta en tänä viikonloppuna.
Oon viikonlopun aikana miettinyt, olenko sittenkin liian aikaisin liikenteessä. Mistä sitä oikein tietää, koska on valmis uuteen suhteeseen? Nyt juuri tuntuu siltä, etten mä ehkä sittenkään vielä ole päästänyt irti menneestä. Tai että mulla on vielä surua surettavana. Mä vaan haluaisin, että se olis jo kaikki ohi, mutta suru lähtee kuulemma vaan suremalla...
Mulla on uskon lisäksi muutama asia, mitä mä mieheltä oletan, ja yksi tärkeimmistä on se, että mies on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa. Mä en tällä hetkellä täytä itsekään tuota kriteeriä, itseni kanssa toki olen sinut, mutta menneisyys ei vielä mulle ole menneisyyttä. Samalla mä varmaan pelkään myös ihastumista ja rakastumista, koska en haluaisi enää rakastamaani ihmistä menettää.

...kauniit silmät ja elettyä elämää...

Ystäväni hehkutti uutta ihastustaan minulle, ja minä olin kateellinen. Totta kai myös onnellinen ystäväni puolesta. Eniten  kuitenkin pelkäsin, sillä nyt minä olen kaveripiirin viimeinen sinkku. Spontaanit illanvietot ja shoppailuretket jäävät historiaan, ne vaihtuvat pariskuntaillallisiin ja -matkoihin. Kyllähän minäkin olen monesti mukana, mutta en vieläkään suostu luopumaan toivosta, että minä en olisi se, joka aina joutuu istumaan yksin bussissa tai jonka vierelle sohvaan jää aina tyhjä paikka tai joka avecilliseen kutsuun vastaa aina tulevansa yksin.

...älä soita tänne enää koskaan...

Älä lue vanhoja tekstiviestejä ja sposteja eron jälkeen. Älä, älä, älä. Niissä minä riipuin kiinni ensimmäisen viikon, yritin löytää syyn, vaikka sen tiesinkin. Hänen sanansa painuivat mieleen liiankin tiukasti, vieläkin muistan tiettyjä kohtia ulkoa. Monta viestiä Laastarille on jäänyt lähettämättä, koska ne muistuttivat niin paljon jotain, mitä Hän oli minulle kirjoittanut. Olenko minä Laastarille Hän? Sitä varmistelin suhteemme alussa, kunnes hän ilmoitti, että suhde voi loppua hänen puolestaan koska tahansa, minun ehdoillani mennään.
Kunpa tietäisin, mitkä ehtoni ovat...

...minä suojelen sinua kaikelta...

Vuosi sitten kun luulin jo selvinneeni, laitoin profiilin nettideittiin. Sieltä löytyi Laastari, jonka kanssa lähdin viikon soutamisen ja huopaamisen jälkeen treffeille. Paukkupakkasten aikaan join Laastarin kanssa glögiä ja vietin mukavan illan. Illan päätteeksi Laastari oli halaamassa minua, mutta minä peruutin kauhistuneena. Ensimmäinen mies Hänen jälkeensä. Seuraavana päivänä ilmoitin Laastarille, että en halua tavata enää, entinen suhde vieläkin kummittelee. Laastarin vastaus oli selkeä, ei hänkään mitään vakavaa vielä ollut hakemassa. Ennen joulua sain häneltä Laastaritarjouksen, jonka jostain syystä hyväksyin. Se auttoi minua selviämään joulusta ja uudesta vuodesta. Oli joku, jota ajatella, joku, joka piti sylissä.

...mä putoan...

Minä olen selviäjä. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, minä selvisin. Selvisin, selvisin, selvisin. Nyt jopa usein nauran sille, miten sinisilmäinen olin ja miten päättömästi ihastuin ja rakastuin. Miten pitkään puolustelin Hänen ratkaisujaan, kun ystävien ja terapeuttini kanssa yritin saada selvyyttä tapahtuneeseen. Jossain on tallella vielä teksti, jonka terapeutti antoi minulle kotitehtäväksi, luopumiskirje. Eihän siitä heti eron jälkeen mitään tullut, mutta kirjoitin paperille sen mitä tunsin, mutta myös sen, mitä järki kertoi.
Luin terapeutille kirjottamani tekstin, ja joka ikinen tunneperäinen lause sai minut itkemään kun taas järjen ääni kuivasi kyyneleet. Harmi, että ne kaksi eivät kulje käsi kädessä. Tunne juoksee järjen edellä rakastuessa, mutta erotessa tunne ei millään tunnu saavan järkeä kiinni.

...silmiisi sun mä hukun...

Muistan, miten kaksi kuukautta eron jälkeen tunsin ensimmäistä kertaa olevani onnellinen. Olin juoksemassa, aurinko paistoi, jalat rullasivat itsestään eteenpäin. Elämä siis jatkuu, vaikka olin varma, etten selviä takaisin omaksi itsekseni. Hänellä oli tapana sanoa, että menneisyytemme tekee meistä sen, mitä olemme, ja minusta oli tullut täydellinen. Täydellinen... Laastarikin sanoi minun olevan täydellinen jollekin, monellekin. En minä halua olla täydellinen. Kukaan ei ole täydellinen.
Minä haluan nyt olla se, jota rakastetaan.

...palaa, tää pää...

Aloitin suhteen. Laastariksi hän itseään tarjosi, ja sitähän minä luulin tarvitsevani. Mutta Laastari ei ollut eikä ole eikä voi olla Hän. Laastari auttaa haavaa parantumaan, mutta paikalleen jämähtäessään sitä on vaikea irrottaa. Se pitäisi repäistä nopeasti irti, ja silti jäljelle voi jäädä musta jälki. Laastaria voi yrittää myös irrottaa liian aikaisin, jolloin se voi vielä tarttua uudelleen.
Nyt minun pitäisi luopua Laastarista, ja se pelottaa.
Pelottaa jäädä yksin.
Pelottaa myös jatkaa.
Pelottaa.

...elämästä unta mä nään...

Laihduin kahdessa viikossa 4,5 kiloa, 10 prosenttia painostani. Ostin uusia vaatteita, mustaa ja harmaata. Aloin juosta ja käydä salilla. Itkin itseni uneen, mutta sain kuitenkin nukuttua.Ystävieni rukoukset kuultiin. Puhuin Hänelle ääneen. Kirjoitin Hänelle tekstiviestejä, jotka jäivät lähettämättä. Luin säästämäni tekstiviestit (yli 900) uudestaan ja uudestaan. Aloitin terapian. Yritin ymmärtää. Yritin vihata. Odotin Hänen sähköpostiaan, jonka Hän lupasi lähettää kolmen kuukauden päästä. Annoin sähköpostitunnukseni ystävälleni, koska tiesin, etten ollut valmis kuulemaan Hänestä.
Mutta Hänpä lähettikin pitkän kirjeen työsähköpostiini.
Ja minun pieni sydämeni särkyi uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan...

...tähän päättyy paljon hyvää ja kaunista...

Minulle sanottiin, että rakkaussuhteen katkeamisesta toipuu yleensä 1,5-2 vuodessa. Mutta mistä toipumisaika lasketaan? Siitä, kun minut jätettiin (pian vuosi ja neljä kuukautta)? Vai siitä, kun tajusin, että se todellakin on ohi (pian puoli vuotta)? Enää Hän ei ole mielessäni päivittäin. Enää en itke monta kertaa päivässä, en edes päivittäin, en edes viikottain. En myöskään muista, miltä Hän kuulosti tai tuntui. Minulla on vain yksi valokuva meistä, mutta en muista, koska olen viimeksi sitä katsonut. Muistan kuitenkin Hänen silmänsä. Niitä en usko unohtavani koskaan.

...kun katsoit minuun...

Sunnuntaina törmäsin Häneen sattumalta lastenvaateosastolla ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Onneksi en nähnyt häntä heti, silloin olisin tajunnut nähneeni myös A:n ja lapset. Klassinen elokuvakohtaus, silmämme kohtaavat liukuportaissa, ilmekään ei muutu kummankaan kasvoilla, kumpikaan ei katso taakseen. Minä kiirehdin ulos kaupasta, murrun täysin ja soitan kadulla itkien ystävälle, joka juuri suihkusta tulleena pukee päällensä ja pyöräilee minua vastaan.

Seuraavana päivänä sain Hänen työosoitteestaan sähköpostia:
Kai meidän oli törmättävä ennemmin tai myöhemmin, kun samassa kaupungissa asutaan.

Muutamalla rivillä Hän tuli taas elämääni. Mutta tunteistani huolimatta minä pystyin vihdoin myöntämään, että me olemme eroneet eikä Hän enää ikinä ole minun.

...tarvitsen sut...

Olin osa Hänen elämänmuutostaan. Hän oli jo päättänyt haluavansa elää lähempänä lapsiaan, samassa kaupungissa. Ennen kuin tapasimme uudestaan, Hän kertoi minulle spostissa jotain, minkä tiesi vain kolme ihmistä: Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, lapset ja Hän olisivat syksystä lähtien samassa kaupungissa, jossa minä asuin. Siitä spostista lähtien minun sydämeni oli myyty miehelle, joka jo ensimmäisessä spostissa kertoi, ettei halua satuttaa minua, mutta joka pelkäsi niin kuitenkin käyvän.

...mä annan sut pois...

En halua enää itkeä. Tuntuu niin itsekkäältä itkeä, kun tiedän, että kaksi pientä lasta sai isänsä takaisin. Sanoin Hänelle aina, että lapset ovat etusijalla, kaiken tulee tapahtua lasten parhaaksi. Miten isäni pystyi jättämään omat lapsensa mutta Hän ei? Ehkä Hänen olikin tarkoitus vain saada minut kohtaamaan oma menneisyyteni. Ehkä minun olikin tarkoitus vain saada Hänet kohtaamaan oma tulevaisuutensa. En vain suostunut ajattelemaan, että minä en kuuluisi Hänen tulevaisuuteensa. Kun Hän sai kuulla, että A ja lapset muuttavat tänne, lähtölaskenta alkoi. Minulle suhteemme alkaisi vasta nyt oikeasti, Hänelle se taas päättyisi ja sen tilalle tulisi Hänen perheensä. Ja minä ymmärrän sen ja olen onnellinen Hänen puolestaan, koska Hän saa olla lastensa kanssa joka päivä. Vielä onnellisempi olen lasten puolesta, olisipa minunkin isälläni ollut suhde, joka olisi saanut isän tulemaan kotiin.

...aja hiljaa, isi nyt vaan...

Ihastuin siihen, miten hän puhui lapsistaan, kunka tärkeitä he olivat hänelle. Hän oli ensisijaisesti isä, Hän oli jopa vähentänyt työtunteja voidakseen olla lasten kanssa kotona enemmän. Sain heti ensi tapaamisella  nähdä lasten kuvat, kuulla nimet ja jopa jotain heidän luonteestaankin Hän ehti kertoa. Eron jälkeen A muutti lasten kanssa neljän tunnin päähän. Minä ihastuin mieheen, jonka oli vaikea olla erossa lapsistaan. Hän oli 1,5 vuotta ajanut vähintään joka toinen viikko 4 tuntia suuntaansa. Jonkun tutkimuksen mukaan se asia, joka meidät saa ihastumaan, on usein myös se, joka aiheuttaa eron. Minä rakastuin mieheen, joka rakastaa lapsiaan niin paljon, ettei voinut olla sekä heidän että minun.

...en saa mielestä sinua...

Ensimmäisen kerran itkin, kun olimme hyvästelleet koulutuksen loputtua, Hän lähti linja-autoasemalle ja minä junalle. Suutelimme pitkään, mutta kumpikaan ei puhunut mitään jatkosta. Kahtena yönä olimme kertoneet toisillemme asioita, joita kukaan muu ei meistä tiennyt.
Toisen kerran itkin, kun Hän viikkoa myöhemmin kirjoitti, että A olisi valmis 1,5 vuoden eron jälkeen yrittämään vielä uudelleen.
Kolmannen kerran itkin samalla viikolla, kun sain ulkomaan reissulta tekstiviestin, jossa Hän kertoi huomanneensa minun viesteistäni, että minua pelottaa tämä tilanne, kun Hän on pohtinut paluuta yhteen A:n kanssa ja miten pahalta tuntuu, että Hän on laittanut minut tällaiseen tilanteeseen, jossa Hänen vanha suhteensa ja epäselvät tunteensa lapsista vaikeuttavat meidän suhteemme alkua. Hän sanoi haluavansa minut, muttei tiennyt, onko se mahdollista, se kun ei olisi Hänen päätettävissään, Hän sanoi pelkäävänsä, että minä kyllästyn tilanteeseen.

Eikö ihastumisen ja rakastumisen pitäisi alussa olla vain ihanaa?

...riko minut rakkaani...

Inhoan jälkiviisautta.

10.5.2010
"Mä pelkään, että se sittenkin haluaa palata sen exän kanssa yhteen, kun niillä on ne lapset ja pitkä historia.Vaikka se eilen täällä taas kävikin. Mutta se kirjoitti, että se ex miettii nyt yhteenpaluuta myös."

11.5.2010
"Me puhuttiin eilen 3 (!) tuntia puhelimessa ja sovittiin, että se tulee vielä kerran ennen kesää käymään, ja sitten seuraavaks asiaa katsotaan elokuun lopulla. Helpottavaa, että on jotain konkreettista sovittuna. Meidän 'lempilause' on: jos meistä tulis pari/ jos me seurusteltais.
Sä sanoit silloin aluks, että älä riko itseäsi, ja se vaarahan aina on olemassa. Mä kuitenkin luotan siihen, että mitä sitten tapahtuukin, se on kaikille osapuolille parhaaksi. Sillä mä tiedän nyt, että on mahdollista, että muhun ihan oikeasti ihastuu joku, johon myös mä voin ihastua. Ja jos tästä ei tuu mitään, se ei johdu musta, vaan siitä, että se haluaa olla hyvä isä lapsilleen."

12.5.2010
"Järki sanoo, että meidän pitäis lopettaa, mutta kun mä haluan nyt vain sut."
"Minäkin haluan sut,sä vaan tunnut niin hyvälle kaikin puolin. Jotenkin se, että oon nyt vielä kauempana susta, saa mut kaipaamaan sua entistä enemmän."

...näinkö meille aina täällä käy...

6.5.2010 

08:46:10
"Tapasin siellä koulutuksessa miehen ja vietin sen kanssa tiiviisti aikaa, myös 2 yötä. Sen elämässä on tapahtunut kaikenlaista, mistä ei nyt sen enempää. Me on spostailtu pari päivää todella paljon, ja tänään kuuden jälkeen puhutaan puhelimessa."

10:40:49
"Hei kuule! Täältä ajaa sinne reilussa puolessatoista tunnissa, niin aattelin, että voisin tulla käymään sun luona päiväseltään. Vaihtoehtoja olis tänään tai ensi ti. Miltä kuulostaa?"
11:42:37
"Neljältä viimeistään olisin vapaa. Meneekö liian myöhään?"
11:43:38
"Voin tulla neljäksi sinne."
11:49:06
"Sovittu."


12:18:03
"Se tulee tänään neljältä käymään."

...jos sä tahdot niin...

Minä ihastuin ja rakastuin. Ensimmäistä kertaa tunne oli molemminpuolinen heti alusta lähtien. Ensimmäistä kertaa mies oli se, joka rakasti ensin. Ensimmäistä kertaa joku rakasti minua. Halusin niin kovasti rakastaa ja olla rakastettu, etten huomannut, ettei toinen oikeastaan halunnut rakastaa vaan olla rakastettu. Minä halusin rakastaa ja niin teinkin. Rakastan vieläkin.

...vaikka yksi lähtikin...

28.7.2010 11:34:34
"Rakastan sua, vaikka oonkin musta!"
15:19:40
"Laitoin sulle s-postia. Kun oot lukenut sen, niin laita viesti, jos haluat, että soitan."

En edes tajunnut kysyä, mitä yhdentoista ja kolmen välillä oli tapahtunut.


"Olisin halunnut sinut."

Kuinka moni suhde päättyy konditionaalissa?